Nämät eivät kylläkään ole mitään aprillipiloja, vaan ihan totisinta totta. Mun pitää vähän itseänikin varten laittaa ylös näitä alustavia suunnitelmia, etten unohda matkan varrella mitään oleellista.

Näillä näkymin taloon tulee musta peltikatto. Vaakalaudoituksen väriksi tullee tumman harmaa, nurkkalaudat, ikkunalaudat yms valkoisella. Tähän ei kyllä kovinkaan hienosti sovi painekyllästetty, josta terassit täytynee tehdä. Vaan kai sitäkin saa petsattua tai muuten sävytettyä sitten jonkun vuoden päästä.

Kaikki lattiat tulevat todennäköisesti tummalla pähkinälaminaatilla. Mä olisin ollut kovasti muovimattojen kannalla, mutta Mestari sai mut ympäripuhuttua laminaattiin. Myös eteiseen ja päävessaan tullee laminaatti. Koiratiloihin, eli tuulikaappiin, kodinhoitoon ja saunaosastolle lattiat laitetaan mahdollisimman isosta, tummanharmaasta laatasta.

Seinät maalataan kautta talon jollakin äärimmäisen neutraalilla värillä, kermalla, vaniljalla, aavistukseen ruskeaan taitetulla valkoisella, jollakin mitäänsanomattomalla mutta lämpöisellä. Ajan kanssa sitten katsotaan tehosteseinien värimaailma joko maalaten tai tapetoiden. Joihinkin seiniin haluan ainakin hyvin voimakaskuvioisen tapetin ja toisaalta pelkällä lakalla toteutetun kuvion, joka tulee näkyviin valon vaihdellessa. Sellaista kokeilin pienenä pintana nykyiseen taloon - ja tykkään kovasti! Tulevassa talossa vain on kohtuullisen vähän sellaisia seiniä, joihin tällaisen voi toteuttaa. Olohuoneen ainoa isompi pinta kun on varattu maailman upeimmalle oranssille taululle, jonka aion hankkia itselleni palkaksi raksaprojektista.

Keittiö

1428372.jpg

Keittiöön tulee ovet tummaa pähkinää ja niihin samanlaiset rosteriset vetimet kuin kaikkialle muuallekin taloon. Tasoksi tulee korkeakiiltoista, valkoista, 38-millistä MDF:ää. Kodinkoneiden väritys on vielä kauppiaan päässä, mutta se selvinnee meillekin jossain vaiheessa matkan varrella :-) Onni on oma luottokauppias!

Ainoan pulman aiheuttaa välitila. Ei noin pieni asia voi olla näin mutkallista, ei vaan voi. Vaihtoehtona ovat
-valkoiset kiiltävät laatat (Tavis, perinteinen, ehkäpä tylsäkin)
-shokkivärillä maalaaminen (Tarviiko lasituksen vai ei?)
-tapetti lasituksen alla (Lasituksen kiinnittäminen niin, että tapetin vaihto helppoa?)
-tapetti moneen kertaan lakattuna (Kuinka vaikea vaihtaa lakkauksen takia?)
Mikään ei oikein kuulosta parhaalta vaihtoehdolta. Lasituksessa eniten mietityttää pistorasiat ja lasituksen kiinnittäminen siten, että alla olevaa materiaalia on helppo varioida. Olishan niin kiva kiinnittää sinne omia reseptejä tai vaikka joulukortteja menneiltä vuosilta. Mä haluisin sellaisen...

Kodinhoitohuone

1428376.jpg

Kodinhoitohuoneeseen tulee valkoiset liukuovikaapistot, korkeakiiltoiset, tummanpunaiset ovet ja paksu, mattavalkoinen taso. Altaan ja hana kanssa ei pröystäillä, kunhan allas vaan on iso. Kodinkoneet - liukkairn takana oleva pakastin, peskari ja kuivausrumpu) tulevat valkoisina. Kura-allasnurkkaus laatoitettaneet valkoisella laatalla, kiiltoasteesta en tiedä vielä mitään, mutta ehkäpä kiiltävä laatta on käytännöllisin lianpoiston takia. Vielä en tiedä, kuinka pitkälle laatoitus jatkuu. Seinäkkeen päälle tulee vielä tanko, johon vaatteet tms saa henkarissa kuivumaan.

Päävessa ja pikkuvessa

Molemmissa näissä väritys ja kalusteet tulevat olemaan samat: kiiltovalkoiset ovet ja pähkinäinen taso. Edelleen pähkäilyä aiheuttaa laatoitus/lasitus tai joku muu pinnoitus. Pikkuvessaan (saunaosastolle) tulee vain pytty, allaskaappi ja yksi seinäkaappi pytyn yläpuolelle peräseinälle. Siitä ei nyt tähän hätään ole kuvaa.

Päävessaan ei todellakaan tule kuvan mukaista laattalattiaa tai ylös asti olevaa tummaa laatoitusta.

1428381.jpg

Tuulikappi

Tuulikaappi nyt ei mitään erityistä kalustesuunnitelmaa vaadi. Sinne tulee kolme liukkarikaappia ulosvedettävine kenkätelineineen, hyllyineen ja vaatetankoineen. Kaappien ovet tulevat sitä samaa pähkinää ja opaalilasia kuin mitä nyt viljellään muutenkin koko talossa.

1428404.jpg

Pukuhuone

Tämä on samanlainen tila kuin tuulikaappikin, eli ei mitään erityisiä suunnitelmia. Vessojen pähkinä-valkoinen -linja jatkuu täälläkin. Väriä laitetaan tekstiileillä, kasveilla (meikkis on tosi viherpeukalo...) ja seinille ripusteltavilla jutuilla. En vielä tiedä mitä ne jutut on, mutta ymmärrättehän tarkoituksen...

1428398.jpg

Tämmöinen sepustus tänään. Katsellaan sitten toisna päivänä lisää.