Pojat ovat tehneet pari tosi pitkää päivää. Mestarilla on ollut apunaan velipoika tai kaksi, ja kolmessa päivässä aluskate ja ruoteet on isketty paikoilleen. Ilta-auringon puoleinen saunan lippa on ainoa, josta aluskate vielä uupuu. Tosin timpuriporukka sai lipan tehtyäkin vasta tänään. Nyt on homma heidän osaltaan toistaiseksi ohi, ja tästä jatketaan omin voimin.

1648952.jpg

Uudessa keittiössä on jo grillailtu, ja ruokapöytä luonnollisestikin on kovassa käytössä. Myös minikokoinen jääkaappi löytyy Kiitos siitä meidän Omalle Mustan Pörssin Kauppiaalle. Huomaa keittiöön lähtemättömästi kuuluvat pummi-Pesoset.

1648960.jpg

Ja Rouva Assari jo kosvasti suunnittelee, minkälaisia näkymiä keittiön ikkunasta pitäisi parin vuoden päästä näkyä. Meillähän ei siis rakenneta puutarhaa, vaan metsä pysyy metsänä... Nooh, ainahan suunnitelmia voi muuttaa Ü

1648924.jpg

Ilmastointivempeleiden pitäisi tulla Tontille ylihuomenna. Onneksi kaikki saadaan nyt katon alle suojaan. Seuraava rojekti onkin sitten tuulensuojalevyjen ja villojen laitto. Sitten ollaankin jo melkein valmiita... Yritin kyllä ehdottaa, että josko ensi viikolla muutettaisiin, kun en millään malttaisi odottaa asumista tuolla Torpassa. Se ei kuitenkaan kuulemma ole ihan mahdollista...