Aidan tieltä piti tietysti pistää puita matalaksi. Pari isohkoa kuusta ja jättiläiskoivu saivat lähteä. Lisäksi pistettiin alas yksi petäjä, josta tulee ystävälle ulkokalusto lahjaksi. Tässä kohtaa huomauttaisin, että hän aivan itse sellaista pyysi... Onneksi Mestarin isä osaa sellaisen rakentaa. Pojat olivat jeesimässä tukkien raijaamisessa.

Sillä välillä tytöt siivosivat. Tuolla tontilla on niin paljon risua ja roskaa ja paskaa, etten vielä osaa nähdä sitä hoidettuna pihametsikkönä. Meillehän ei siis tule puutarhaa, vaan metsä saa olla metsä. En tiedä, montako kuutiota risuja ja oksia on raivattu, eikä se vielä juuri näy missään. Tai kyllä se itse asiassa näkyy, tontti ei ole enää ollenkaan niin toivoton. Kiitos Perhe Hoo.

Perhe Hoon avustuksella notskipaikalle rakennettiin pari viikkoa sitten laavu. Kyllä se onkin hieno. On muuten mukava paistella makkaraa, keitellä ärtsoppaa ja kahvia, ja nauttia vain tulesta. Koiratkin nauttivat, kun tontilla on edes yksi kuiva paikka, jossa ei rapaistu päälakea myöten.

Pihakalustoa varten halkaistavat tukit olivat sahalla toissapäivänä. Onneksi löydettiin sahuri tästä ihan kupeesta. Tulevaa hän suunnitteli siten, että joulukuussa voisi ruveta laittamaan metsää alas ja hän voisi tuoda kenttäsahansa tammikuussa paikalle. Hyvä niin, kaverin numero laitettiin korvan taakse!